Saavuimme eilen kahden aikoihin Olustvereen.
Tallinnassa klo 12.30 vastassa meitä oli kaksi koulun työntekijää, jotka
kyyditsivät meidät koululle Olustvereen. Meille jaettiin huoneet ja me
neljä pääsimme samaan huoneistoon. Huoneistossa on oma keittokomero ja
kylpyhuone.
Jätimme matkatavarat huoneisiin ja lähdimme kävelemään kohti ruokalaa, jossa oli katettu juhlapöytä valmiiksi meitä varten.
Ruokana kanaa, perunaa ja kasviksia. Jälkiruokana oli jotain missä oli kamaa(xD) ja hilloa.
Meillä oli aika paljon vapaa-aikaa, joten päätimme mennä lähikauppaan jossa oli TODELLA edullista. (Välttelimme sanaa `halpa` sillä se on lähellä viron kielen sanaa joka tarkoittaa huonoa.) Esim. 5L vesikanisteri maksoi 0,70€.
Ostimme vettä, sillä meille sanottiin, että hanasta tulevaa vettä voi juoda, mutta se saattaa maistua hieman raudalta. Mitään bakteereja siinä ei silti ole.
Täällä oppilaiden asuntolassa on wifi, joka toimii vain aulassa. Tästä johtuen aula on tullut tutuksi. (Siellä on myös TV)
Illalla hiljaisuus alkaa klo 23.00.
Negemiseni!
Hanna, Ida, Susanna ja Susanne

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti